Sivut

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kissan ruokinnasta

Tällä kertaa kaipaisin teiltä lukijoilta vinkkejä hyvistä kissanruuista. En siis halua syöttää kissoille kauppojen mössöjä, joissa on liha on korvattu viljalla ja sokerilla, mutta laadukkaan ja terveellisen märkäruuan ruuan pitäisi kuitenkin olla opiskelijan kukkarolle sopivaa. Ongelmaksi on vain muodostunut se, ettei Devi oikeastaan syö kunnolla kuin näitä kauppojen vilja- ja sokeripommeja, kuivamuona ei kelpaa ollenkaan (paitsi Kajsan kiposta sitä voi syödä). Nytkin neiti nirsoillee kaapissa olevien Bozitan hyytelön ja Rindin kanssa, mutta noin joka toinen päivä yhdellä aterialla saatava Kitekat sen sijaan katoaa kiposta heti. Aiemmin  Devi maisteli Animonda Carnya (sekä pentu että adult), mutta sekään kelvannut, eli kyllästymisestäkään ei ole kyse. Kyllähän ruokaa syödään nälän tullessa aina vähän, mutta ei tarpeeksi.

Todellinen lihansyöjä Ähtärissä.

Kajsa on jo puoli vuotta syönyt varsin tyytyväisenä Feline Portan viljatonta kuivamuonaa, joten arvon Valtiattaren ruokinta ei tuota päänvaivaa. Tosin pitäisi kai etsiä runsaasta juomisesta huolimatta jotakin paljon nestettä sisältävää laadukasta märkäruokaa, ettei vain tulisi ongelmia virtsakivien kanssa. Nyt märkäruoka on poistettu ruokavaliosta, koska Kajsa jättää lihat kippoon ja syö pelkät kastikkeet/hyytelöt. Molemmat kissat saavat myös kerran viikossa kananmunan keltuaisen ja toisinaan piimää. Raa'an lihan antamista ainakin kerran viikossa on aina välillä mietitty, mutta kaupassa lihan ostaminen on aina unohtunut. 

Ruokapesulla.

Mitä teidän lukijoiden kissavaltakunnissa siis syödään? Osan tiedänkin harrastavan barffausta, mutta siihen meillä ei ainakaan olla vielä siirtymässä. Lähinnä kaipailisin siis vinkkejä kohtuullisen edullisista (kilohinta alle 9 euroa), mutta viljattomista sekä lisä- ja väriaineettomista märkäruuista, joista nirsommatkin aristokraatit ovat pitäneet. Suuri lihapitoisuus on suurta plussaa, muttei välttämätön, kunhan lihaa on ainakin 40%.  Lihapalat eivät saa kuitenkaan olla kovin suuria, koska murskaamisesta huolimatta ne eivät nirsolle neidille kelpaa. Itse olen katsellut Zooplussan sivuilta Cosmaa, onko kenelläkään siitä kokemuksia? Toki myös vinkit edullisesta kotitekoisesta ruuasta ovat tervetulleita :)

"Hyvä ruoka, parempi mieli."

P.S Jos joku lukija jäi miettimään kantaani markettiruokiin, niin Sofia on (näköjään) kirjoittanut juuri tänään kyseisestä aiheesta, vieläpä vähän pätevämmin perustein. Itseltäni postaus oli jäänyt huomaamatta, kun luotin liikaa sivupalkin blogilistaan...

11 kommenttia:

  1. Mielestäni lihan tuotantotavan miettiminen kotimaista lihaa ostaessa kannattaa nyt tässä yhteydessä unohtaa, jos kuitenkin on valmis syöttämään ulkomaisia valmisaterioita. Meillä Suomessa asiat eivät ole tuotantoeläinten kohdalla mainiosti, mutta jos miettii millaista tuo tuotanto on isossa maailmassa, ovat epäkohdat meillä aika pieniä..

    Meillä ei ole maistunut Animondan Carny myöskään, eikä samaisen firman Vom Feinsten vuoatkaan. Alle 7€ kg hintaisia märkäruokia ei nyt tule mieleen, mutta meillä kissat ovat tykänneet Mustista ja Mirristä hankituista natures:menu 'mousseista'. Ne maksavat 0,99€ pussi ja 12 kpl saa kymmenen hinnalla. Natures:menun pussissa on 100g ja valmistusaineet 100% lihaa +mineraalit ja vitamiinit.

    Toki noita markettien ruokiakin saa paranneltua, jos vaan saa kissat syömään niistä jalostettuja versioita, esim lihalla jatkettuja. Jos jostain vaan saa hankittua, niin kivipiira on meillä suurta herkkua, sen kilohintakaan ei päätä huimaa, meillä kauppahallissa se on 5,95€ kuten myös kanan maksan sekä sydämien.

    Toki on hyvä muistaa, että mitä laadukkaampi ruoka, sen paremmin kissa sen hyödyntää, eli syödäkin tarvitsee silloin vähemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta kommentista! Melkein heti tuon lihantuotantoon liittyvän lisäyksen kirjoitettuani ja postauksen julkaistuani tajusin itsekin, kuinka hölmöä sitä on miettiä, kun kissanruuat on tosiaan valmistettu pääasiassa ulkomailla, jolloin olot ovat usein vieläkin huonommat. Monet asiat tajuaa todella vasta sitten, kun ne "sano ääneen" :) Muutaman kerran viikossa ruuan joukkoon sekoitettuna hintakaan ei olisi liian korkea.

      Pitääkin tutkailla noita ehdotuksiasi, varsikin kauppahallin tarjonta pitää käydä katsomassa (tai lähettää toinen kaksijalkainen sinne, itse en kestä sellaisa lihanhajua mikä siellä on). Sen olen itsekin huomannut, että mitä laadukkaampaa ruokaa ja mitä enemmän lihaa, niin nopeammin kissa tulee kylläiseksi.

      Poista
  2. Meillä on kanssa tehty joskus niin, että on jatkettu märkäruokia lihalla. Nykyään tosin Friede syö pelkästään oikeaa lihaa (joka on ostettu marketista ja siksi aivan jumalattomissa hinnoissa, mutta tiedänpä edes kutakuinkin mitä se on, Friedellä kun on sitä allergiaa) ja Figo osaksi lihaa ja osaksi märkäruokia.

    Varsinaiseen asiaan en osaa sanoa oikein mitään. Jos pelkkä liharuoka on asialistalla, kennelrehu tai vauhtiraksu olisi hinnaltaan tolkullinen ja paljon kehuttu systeemi. Toimitetaan pakastettuna, joka voi olla hyvä tai huono, riippuen onko pakastinta. Myös ostettavat erät ovat vissiin aika suuria, joka myös voi olla hyvä tai huono asia taloudesta riippuen :D Yksi kohtuullisen hintainen ja myös marketista saatava eväs on possun sydän. Yksi kappale maksaa reilun 2e ja meillä siitä tulee ehkä keskimäärin 6 annosta.

    Ongelma teollisten ruokien kanssa on vähän se, että laatua ei saa halvalla. Nirsojen kissojen kanssa taas ongelma on se, että suuria eriä ei oikeastaan kannata ostaa, koska ikinä ei voi tietää syökö se niitä vai ei (juujuujuu, kissa ei tapa itseään nälkään jne...).

    Liharuuassa saattaa muuten joillain kissoilla (esim. meidän Friedellä) olla se hyvä puoli myös, että hampaat pysyvät paremmassa kunnossa. Ei välttämättä tarvitse käydä niin usein poistattamassa hammaskiveä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ehdottomasti huomattu tuo hampaiden hyvinvointi, plakkia ei enää ole juuri lainkaan, joten hammasharja on kissan osalta jäänyt kaappiin. Ennen sai päivittäin harjailla, mutta kyllä nyt purukalusto hohtaa valkoisena :)

      Meillä menee ruokaa noin 300g päivässä yläkanttiin katsottuna, ja siitä 200g on liha+elinsekoitusta. Viikon satsi lihaa ja elimiä maksaa n. 10€ joten märkäpussien kanssa viikkohinta on kahdelle kissalle suunnilleen 17€ (laskeskelin äsken viikon ruokia pussittaessani). Kuukaudessa tuo tekee siis jotain alle 70€ eli 35€ per kissa, mikä on samaa luokkaa kuin jotain RC raksuja syöttäessä.

      Poista
    2. Tarpeeksi laadukkasta purkkiruokaa saa kyllä tuohon kyselemääni hintaluokkaan, kun ostaa isoja eriä, Zooplussassa on ainakin 6 eri merkkiä, mutta ensin pitäisi löytää jokin, joka kelpaa tuolle nirsolle. Ja kokeileminen tosiaan on aika haastavaa, kun ei voi ostaa vain muutamaa yksittäistä purkkia. Isoille kennelrehusatseillekaan ei kyllä valitettavasti olisi tilaa, varsinkin kun ainoa syöjä on pentu. Ehkä joskus... Sydän näköjään voisi olla hyvä lisä, jos sitä vain syötäisiin. Mutta tosiaan kaikkein suurin ongelma on se, etteivät laadukkaat ruuat kelpaa Deville. Jauhenlihaakin on kerran kokeiltu.

      Ajatus siitä, ettei hampaita tarvitsisi harjailla, olisi kyllä aika innoittava :)

      Poista
  3. Tuosta possun pumpusta... Äitini on ostanut kissalleen sitä marketista, vakuumiin pakattuna. Kunnes ymmärsi että lähiruokatorilta sitä sai myös ostaa - ja oli taatusti tuoreempaa kuin ison teurastamon. Saattoi jopa olla luomuakin (onko sillä jotain merkitystä?) ja maistui kissalle paremmin kuin marketista ostettu. Eikä ollut sen kalliimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan mennä käymään kauppahallissa, jos sieltä löytyisi jotain :) Jos Devi siis syö sitäkään... Epäilen aika vahvasti, kun ruuan pureskelu ei tunnu innostavan. Hampaissakaan ei ole vikaa, se on tarkistettu (sitä paitsi Devi pureskelee kaikkea muuta...).

      Poista
  4. Ei osata vinkata nyt mitään, erikoisruokavaliolla kun ollaan! Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  5. Meillä syödään juuri niitä kaupan mössöjä, joten meistä ei tässä asiassa apua ole!
    Devi on noista pedoista ehdottomasti suloisin :)

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!