Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Kysymyshaaste

Tämän haasteen olen saanut jo niiiiin kauan sitten, etten ole edes varma, keneltä tämä on tullut. Olisikohan kyseessä ollut Just Kittying? Kysymyksiin vastasin silloin muinoin heti, mutta kuvien kanssa tuli vähän hidasteltua.

SÄÄNNÖT
♥ Kerro, keneltä sait haasteen
♥ Ensimmäinen kuva on tärkeä kuva tai pieni kollaasi blogistasi
♥ Haaste ne, jotka mainitset haasteessa

Tärkeä kuva numero 1 - Kajsan fanikuva.

YLEISTÄ
Milloin perustit blogisi? Elokuussa 2013. Olin jo haaveillut jonkin aikaa uuden blogin perustamisesta (vanhojakin on ollut), mutta mikään aihe ei tuntunut sellaiselle, jonka parissa olisin varmasti jaksanut alkuinnostuksen jälkeenkin. Varsinkin kissablogin perustamista olin miettinyt, koska olin jo hyvän aikaa seurannut useaa hauskaa kissabloggaria, mutta juttu jäi ajatustasolle, koska en ollut varma saisinko riittävästi materiaalia Kajsasta. Kun sitten päädyimme toisen kaksijalkaisen kanssa "vain" katsomaan lapsuudenkotini naapurissa olevia pentuja, ja rakastuimme auttamattomasti Deviin, oli päätös helppo :)
Mistä blogin nimi tulee? Sanaleikistä, joka viittaa hulluun kissakuumeeseen. Nimi tuntui omalta myös siksi, että ruotsiksi "kissakuume" olisi kattmani.
Mikä on nimimerkkisi tarina? Nimimerkkini olen joskus aikoja sitten keksinyt "haltijanimekseni" tarinoihini. Nimimerkki on käytössä myös muualla, esimerkiksi eräällä yksityisellä foorumilla, joten tavallaan siitä on tullut toinen nimeni.

Tärkeä kuva numero 2 - Devin fanikuva. 
Ilman näitä kahta tätä blogia ei olisi.

ARKISTO
Näytä jokin vanhoista bannereistasi. Vanhoja ei ole, kun uuden tekeminen on jäänyt aina suunnitteluvaiheeseen :D
Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään. Kaikki kommentit saavat minut hymyilemään, mutta erityisen paljon taisin ilahtua, kun Piivi kertoi tykkäävänsä samasta sarjasta kuin minä :)
Muutama kuva sinusta eri vuosilta. Apua! No, koska kolme on suosittu lukumäärä, niin laitetaan tänne kuvat lapsuudestani, koulun alusta sekä teini-iältä. Lukion jälkeen ulkonäköni ei ole muuttunut niin paljon, etteikö tämä kuva ajaisi asiaa :)

1. Minä ja isoveljeni + isosiskoni koira. Ikää 4 tai 5 vuotta.
2. Harvinaislaatuinen koulukuva 2. luokalta - ainoa, jossa kahdeksaan vuoteen hymyilen 
(toinen poikkeus on 9. luokalta)
3. Maalla kasvanut 16-vuotias.

Postaus, josta olit erityisen ylpeä? Eiköhän sillä ihka ensimmäinen postaus ole suurin ylpeydenaiheeni, siitä kun kaikki lähti liikkeelle - ja sainpahan vielä kannustavia kommenttejakin!
Postaus, joka oli kuukauden suosituin? Tilastojen perusteella Devin pukukävely.
Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän? Koska en ole ehtinyt vielä kirjoitella minkäänlaisia tärkeitä saarnoja, niin varmaankin haluaisin kaikkien näkevän juuri tuon ensimmäisen postauksen.


SEKALAISIA
Oletko tehnyt teemaviikkoa? Tavallaan, kun jouluna postasin kalenteriluukuissa kissojen lempinimiä. Monia muita teemaviikkoja on myös ollut suunnitteilla, katsotaan toteutuvatko ne joskus ;)
Onko sinulla yhteistyökumppaneita? Ei.
Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa? En ole, vaikka joskus haluaisinkin osallistua.


TILASTOT
Kävijämääräsi tällä hetkellä? Öh, ei aavistustakaan, koska tilastoistani näkyy vain sivujen katselut. Käsitykseni mukaan blogilla on kuitenkin reilu 30 lukijaa.
Sivun katseluja tällä hetkellä? 18 716

LUKULUETTELO
Blogi, jonka postauksia odotat eniten? Kaikkien niiden, joiden blogeja seuraan :) Riippuu tosin vähän mielialastanikin, sillä välillä odotan kuin kuuta nousevaa hauskojen tyyppien toilauksia, toisinaan taas mieleni tekee lukea uutta tietoa kissoista.
Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? Luetteloni on järjestetty viimeisimmän päivityksen mukaan, joten järjestys vaihtelee sen verran usein, etten sitä lähde kertomaan (enkä siis haastamaan ketään).


KUVIA
Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi. Vain muutaman viikon meillä ollut Devi maailman toiseksi parhaalla nukkumapaikallaanleikkisä Kajsa sekä kissojen ensimmäinen yhteinen pusuhetki.


En siis haastanut ketään (Just Kittying taisi haastaa melkein kaikki kissablogit :D), mutta jokainen joka vielä haluaa tarttua tähän haasteeseen voi sen tästä napata.

6 kommenttia:

  1. Taidanpa napata tämän haasteen itelle, näihin ku on kiva aina silloin tällöin sopivan hetken tullen vastailla, ja tässä on aika paljon eri kysymyksiä kuin aiemmin vastaamissani haasteissa.

    Pakko vielä mainita, että oon tietyllä tapaa jopa pikkuisen kateellinen tämmösille uudemmille kissablogeille, sillä ite ku oon kirjotellu tota omaani jo vuodesta 2008, on monesti melkosen haastavaa keksiä uusia juttuja etenki ku kissat vanhenee ja epäaktivoituu siihen nähen, mitä ne olivat nuorempina. Onneks kissanpentukuume on alati vallitseva tila, joten eiköhän sitä joku päivä retkahda laumaa kasvattamaan, jolloin vilinää piisaa taas omassa blogissaki. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa vain :) Kuusi vuotta bloggaamista on kyllä sen verran pitkä aika, että varmaan mielessä lyö välillä vähän tyhjää. Toisaalta kissa- ja koirablogeja lukevat yleensä ovat mielissään mistä tahansa kuvista, ja blogeihin tulee jatkuvasti uusia lukijoita, joten samat jutut eivät taida haitata :)

      Poista
  2. Olipas mukava postaus ja varsinkin karvakorvakuva on aivan ihku! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kun osallistuit! parempi myöhään kuin ei milloinkaan =)
    Ihania kuvia, tuo pikku Devi ♥ aiheutti ihan huokailuja ...

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!