Sivut

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Syytön kunnes toisin todistetaan


Ajat sitten (lue: pääsiäisenä) havahduin opiskelujen lomassa siihen, että selkäni takaa kuuluu oksentamisen ääniä. Käännyin, mutten nähnyt muuta kuin kirkasta nestettä ja muutama syödyn tulppaaninlehden lattialla; kissoja ei ollut lähimaillakaan. Ihmettelin, miten Devi oli onnistunut hiipimään pöydälle huomaamattani, vaikka istuin metrin päässä koneella. Ryntäsin kissan luokse ja tarkastelin sen vointia: onko kaikki hyvin? Ei kai vatsaan satu? Oksettaako vielä? Tiesin, etteivät tulppaanit ole kovin myrkyllisiä (ärsyttävät vatsaa tai voivat aiheuttaa allergisen ihoreaktion; ei meillä todella myrkyllisiä kasveja olisikaan), mutta tietenkin olin hieman huolissani. Saarnasin kissalle ja toivoin, että kukat saisivat olla viimeiset päivät rauhassa. Devi katseli minua hämmentyneenä ja jatkoi sitten uniansa.

Kuva ei liity tapaukseen.

Seuraavana päivänä sain syyllisen kiinni rysän päältä. Tulin ulos vessasta ja näin, kuinka kissa istui tyytyväisenä ruokapöydällä syömässä tulppaaninlehtiä. Tämä syyllinen ei kuitenkaan ollut pieni eikä nuori - pöydällä istui Kajsa! Kissa katsoi minua laiskasti, mutta hyppäsi ketterästi pois heti kun avasin suuni. Hampaidenjälkivertailu osoitti, että kyseessä oli sama riiviö kuin edelliselläkin kerralla. Onkohan laihdutuskuuri alkanut tehota, kun kerran Arvon Valtiatarkin on oppinut ninjailemaan?

Devin mielipide: vähemmän ennakkoluuloja ja syyllistämistä, kiitos.

23 kommenttia:

  1. Teillä on niin helppoa kun voi aina laittaa toisen syyks kaiken - mä joudun aina ottaa ihan ite syyt omista hölmöilyistäni... Maistuuks ne tulppaanit hyvälle?
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Tosin ylenssä meillä on molemmilla omat juttumme, joten yleensä noi orjat osaa arvata aika hyvin, kuka on ollut vauhdissa... Ei ne oikeestaan oo, mutta piti maistaa! Sit maistoin jos ne ois parantunu parissa päivässä. -Kajsa-

      Poista
  2. Siinä nähdään! Ihmisten ennakkoluulot vie harhaan. Tartte syytellä viattomia...

    VastaaPoista
  3. Mä kans yritän laittaa Mimmun syyks kaikki, mut kyl noi on liian fiksuja ja huomaa musta et se oon minä..-Justus

    VastaaPoista
  4. Kajsa vanha veijari :) Go'Baby'Go :)

    VastaaPoista
  5. Tosi tylsää, on niin väärin kun ihmiset syyttää ilman syytä ihan väärään suuntaan! Minäkin olen kokenut sen vain siksi että olen nuorempi.. Tsemppiä Devi! - Max

    VastaaPoista
  6. Harmi joutua rysän päältä kiinni, olisi voinut syyttää vaikkapa SITÄ :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa keinot keksii - alla on hyviä ideoita SEN syyttämiseen ;)

      Poista
  7. NiinPÄ. Ja ois se voinut olla joku poltterjaskakin joka tulppaanii syö! Ei oo aina kissan vika vaikka siltä voi näyttää. No, ellei jää rysän päältä kiinni.

    VastaaPoista
  8. Silloin kun meillä oli kaksi kissaa, en koskaan tiennyt kumpi oli syyllinen : ) Asia on nyt yksinkertaisempi ja olen tajunnut, että tämä kissa oli syyllinen silloinkin : D Hauskaa vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä yleensä tietää aika hyvin, kun kissoilla on sen verran suuri ikäero ja ihan erilaiset luonteet :D

      Poista
  9. Voi Kajsa, Kajsa <3.

    VastaaPoista
  10. Kajsan on vallannut joku extraterrestiaalinen olento, joka käyttää Arvon Valtijattaren kehoa omiin testeihinsä !!! NIin se on se, se oli NE !

    VastaaPoista
  11. Kajsa on hoksannut, että pienellä ninjailulla saa helposti syyt jonkun toisen niskaan. :DD Mutta mahtavaa, jos laihdutuskuuri on alkanut tehota ja positiiviset vaikutukset näkyy jo! Kuinka paljon paino on pudonnut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ollenkaan vaakaa, joten ei mitään tietoa. Silmämääräisesti kissa näyttää ihan yhtä isolle kuin ennenkin :(

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!